Ammattijäsen

Aina taloyhtiön hallituksen työ ei suju toivotusti ja mutkattomasti. Esimerkiksi seuraavissa tilanteissa toimiva ratkaisu voi olla ammattijäsenen palkkaaminen:

  • Jos hallitukseen ei löydy riittävästi halukkaita, taloyhtiöllä on mahdollisuus palkata ulkopuolelta ammattijäsen.
  • Osakkaiden luottamus hallitusta kohtaan kasvaa, kun heillä on alan asiantuntija hallituksessa.
  • Hallituksen jäseneksi on helpompi lupautua, kun vastuunkannossa ja yhtiön edunmukaisten asioiden hoidossa on apuna ammattilainen.
  • Isojen korjaushankkeiden läpiviemiseksi (esimerkiksi julkisivu-, ikkuna- ja linjasaneeraus) on järkevää turvautua ammattijäsenen apuun.
  • Jos taloyhtiössä tai hallituksen sisällä on erimielisyyksiä, voi ulkopuolinen ammattilainen rauhoittaa tilannetta.
  • Hallituksen jäsenet hyötyvät siitä, että ammattijäsen tuo mukanaan tärkeitä kontakteja omista verkostoistaan.
  • Ammattilaisen ansiosta hallituksen kokoukset saavat ryhtiä ja napakkuutta.

Ammattijäsenen valinta

Hallituksen jäsenet – niin myös mahdollinen ammattijäsen – valitaan taloyhtiön yhtiökokouksessa. Usein ammattijäsenen valintaa on valmisteltu jo ennen yhtiökokousta ja hän voi tulla kokoukseen esittäytymään osakkaille. Ennen yhtiökokousta voin tarjota yksityiskohtaista ohjeistusta ja neuvontaa siitä, miten ammattijäsenen valinta toteutetaan ja mitä päätöksentekoon liittyviä asioita tulee ottaa huomioon. Toimialueeni kattaa pääasiassa Kymenlaakson ja pääkaupunkiseudun alueet, mutta olen tarvittaessa käytettävissä myös muualla.